Menestystarinat

HKScan

  • Sektori
    Elintarviketeollisuus
  • Työntekijöitä
    7000

HKScan: “Saamme Tofuturen työkalun avulla luotettavaa ja ajantasaista vastuullisuusdataa”

HKScan on yksi Pohjois-Euroopan suurimmista ruokataloista, joka toimii Suomen lisäksi Ruotsissa, Baltian maissa, Tanskassa ja Puolassa. Yrityksellä on yhteensä 17 tuotantolaitosta.
HKScanin vastuullisuusohjelmassa on kunnianhimoiset tavoitteet, joiden edistymistä seurataan säännöllisesti koko konsernissa. Yhtiön keskeinen tavoite on hiilineutraali ruokaketju vuoden 2040 loppuun mennessä, ja ilmastotyötä tehdään tiiviissä yhteistyössä sopimustuottajien ja muiden kumppaneiden kanssa.

Vuosi sitten HKScanilla otettiin käyttöön Tofuturen vastuullisuuden johtamisen työkalu, jotta vastuullisuusdatan kerääminen eri toimipisteiden ja maiden välillä sujuisi aiempaa mutkattomammin, tarkemmin ja riskittömämmin.

“Meillä on monipuolinen vastuullisuusohjelma, joten halusimme työkalun, jonka avulla voimme kerätä ja raportoida myös muita kuin kasvihuonepäästöjä. Meille tärkeintä oli kehittää datan laatua ja raportoinnin oikea-aikaisuutta”, kertoo HKScanin yritysvastuupäällikkö Tiina Piilo.

Aiempaa systemaattisempaa datan keräämistä

EU-direktiivi ei-taloudellisen tiedon raportoinnista astui voimaan 2017. Vaikka HKScan oli tehnyt konsernitasolla jo pitkään töitä vastuullisuuden parissa, toimi tämä alkusysäyksenä entistäkin systemaattisemmalle tiedon keräämiselle.

“Päivitimme vastuullisuusohjelmamme ja teimme ison sidosryhmäkyselyn. Valitsimme GRI:n raamiksi vastuullisuusdatan keräämiselle”, Piilo kertoo.

Dataa kerättiin aiemmin manuaalisesti Excel-taulukoiden avulla. Kun kyseessä on suuri organisaatio, jolla on monia toimipisteitä eri maissa, on tämä menetelmänä kankea. Lisäksi virheiden mahdollisuus on suuri.

“Ensisijainen tavoitteemme oli, että datan on oltava totta, oikein ja laadukasta. Tofuturen työkalun avulla tiedon siirtäminen on nopeutunut, virheitä on vähemmän, datan validointi on nopeampaa ja raportointi tapahtuu oikea-aikaisesti”, Piilo kertoo.

Tofuturen monipuolinen työkalu vakuutti

Erilaisia vastuullisuusraportoinnin työkaluja oli ehditty seurata HKScanilla jo vuosia ennen investointipäätöstä.

“Arvioimme eri järjestelmiä monesta näkökulmasta. Tofuturen työkalu vaikutti monipuoliselta, sillä saimme vietyä sinne koko vastuullisuusohjelman, ei pelkkiä kasvihuonepäästöjä. GRI-sertifioidun, helppokäyttöisen työkalun avulla saamme nyt myös varmistettua datan laadun, mikä on meille erittäin tärkeä asia”, Piilo sanoo.

Tofuturen työkalu on ollut HKScanilla käytössä nyt vuoden verran.

“Työkalu räätälöitiin meidän tarpeisiimme ja se on toiminut erittäin hyvin. Mietimme koko ajan, miten vastuullisuusdatan raportointia voitaisiin vielä kehittää. Työkalu skaalautuu tarpeemme mukaan ja kaikki ideamme on voitu toteuttaa.”

Sparrailevaa yhteistyötä

Yhteistyö Tofuturen kanssa on toiminut hyvin. Piilo on ollut tyytyväinen etenkin siihen, että sovituista asioista on pidetty kiinni ja kehittäminen on ollut keskustelevaa ja sparrailevaa.

HKScanilla vastuullisuustyö on yrityksen strategian perusta. Ylin johto on määritellyt mittarit ja tavoitteet, joita seurataan sekä maa- että konsernitasolla.

“Jokaisessa maassa on omat vastuullisuudesta vastaavat henkilöt. Vastuu tiedon syöttämisestä on hajautettu niille ihmisille, jotka muutenkin käsittelevät kyseistä tietoa, kuten sähkönkulutusta”, Piilo kertoo.

HKScanin seuraava tavoite on tuoda raportointiin mukaan lisää automatisoitua tiedonkeruuta. Tämä auttaa välttymään entistäkin tehokkaammin inhimillisiltä virheiltä ja vapauttaa aikaa muuhun työhön.

Edellinen

Gasum

Lue menestystarina